lauantai 26. toukokuuta 2012

Mitä sulla on pepussa?

Täällä näitä joulunajan neuleita vieläkin bloggailen pikkuhiljaa. Miehen siskon lapsille tein kaikille kolmelle jouluksi omat pienet lahjat. Niitä sitten ihmeteltiinkin ihan urakalla:




Kaksosten pöksyjen lisäksi tein samaa sarjaa kolmannet veljeni pienelle tyttärelle. Nämä olivat päässeet käyttöön neidin ensimmäiselle virpomisretkelle! Onhan ne aika kauhistuttavat :€


Pöksyt on sekoitus kahta ohjetta
Puikot 3,5 mm
Langat merinosekoitetta syksyiseltä Liettuan reissulta
Beessissä langassa on mukana myös silkkiä.

Kaksosten sisko sai kevätpipon. Pipokuvat on vähän möllöjä, mutta eiköhän niistäkin näe että pipo se on.



Ohje Vilma Vuoren Hertta
Puikot 2 ja 2,5 mm
Lanka Dropsin Alpaca

maanantai 21. toukokuuta 2012

Pitkästä aikaa!

Ikuisuus tässä onkin vierähtänyt viime kerrasta, mutta elossa ollaan ja puikot suhisee! :)

Alkuvuosi on mennyt uusien töiden (koulutan pitkäaikaistyöttömiä) ja gradun viimeistelyn parissa. Kivaa on ollut, mutta ajatuksia nuo on vienyt niin paljon että bloggaus on jäänyt vähemmälle. Neulonta sen sijaan on maistunut vähintäänkin entiseen malliin.

Nämä tuimat kaverit on kuvattu anoppilassa jouluaaton aattona heti lankojen päättelyn jälkeen. Juuri ennen paketointia. Vauhtiveljeksille lahjaksi.


Langat epämääräisiä jämiä
Sisus tyynystä, jonka koira suolisti
Koukku 3-4
Ohjeet Ravelrystä





Possu on noista mun lemppari. Sillä on korvat sopivasti vinossa :P Pari viikkoa sitten käytiin taas tuossa anoppilassa vierailulla ja pojat kiikuttivat nämä tuimanaamat huoneestaan alakertaan ja kysyivät nätisti, että voisikohan näitä tällaisia saada lisää. Voihan niitä :)

Ilmoittauduin Kesäyön hullutukseenkin tuossa hetki sitten ekaa kertaa elämässäni. Vähän jänskättää miten siinä käy - saanko ne 23 työtä tehtyä kesäöiden aikana. Angry Birds -amigurumeja ainakin on jo omassa Ravelryn KYH-jonossa. Oon kyllä ihan innoissani uudesta projektista! Sillä innolla sain bloginkin päivittymään. Valmiita neuleita on iso kasa vielä bloggaamatta.