Viime talvena oltiin perheen kanssa Lapissa hiihtelemässä ja äiti toivoi uutta lämmintä kauluria. Käytiin sitten hakemassa lähimmästä marketista (kaupunkipiipahduksen yhteydessä) työhön sopivat langat ja puikot. Aloitin homman pitkällä automatkalla ilman ohjetta, mutta homma pysähtyi kun olin saanut kaulaa lämmittävän osan valmiiksi ja piti tehdä hartioita ja rintakehää lämmittävä osa. Tein sitä vähän matkaa ja kun en ollut tulokseen tyytyväinen jätin työn muhimaan melkein vuodeksi. Lopulta kaivoin kaulurintekeleen esille kuukausi sitten kun löysin Ravelrysta kivan toteutusmallin.
Lankana kaulurissa on Novitan Puro ja neuloin 5 mm puikoilla. Muokkasin ohjetta aika reilusti, otin siitä oikeastaan vain periaatteen ja muut sävelsin oman arvion mukaan. Aloitin 88 silmukalla ja neuloin kaulan pituuden verran. Sitten kavensin 8 silmukkaa ja tein uudelleen kaulan mitan. Sen jälkeen seurasin ohjeen levennys- ja kavennusperiaatteita, mutta vain eri silmukkamäärällä. Jaoin silmukat levennysosassa samoin kuin ohjeessa: molemmille sivuille 1/6 silmukoista.
Kaulurista tuli kivan muhkea. Lämmin ja kuitenkin ilmava. Nyt vaan pakkasia sitten tilaukseen!
J.K. Tuli muuten mieleen, että joskus teininä oon viimeksi tehnyt äitille kauluria... Siitä tuli niin tiukka, ettei sitä tahtonut saada päästä läpi :D Purkuun meni silloin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti