sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Kesäpaketti

Sain ensimmäisen vaihtopakettini ikinä eilen kun palasin kolmen viikon kesätyöreissulta Pohjanmaalta! Paketti oli tullut jo muutama viikko sitten perille kotiin odottelemaan omistajaansa. Mukana tulleessa kortissa toivottiin, että sisältö tuntuisi minusta "omalta" ja siltä se todellakin tuntuu! Projektipussukka on ihana ja se on jo käytössä. Mulla ei ennen ole varsinaista projektipussukkaa ollutkaan vaan neuleet on olleet erinäisissä kangaskasseissa. Mies tosin ei heti ymmärtänyt pussin käytännöllisyyttä vaan lintuharrastajana kommentoi sen olevan "vähän niinkuin henkarilla kiinnitettävä telekänpönttö". Mutta oli kuulemma kuitenkin hieno sellainen. :D

Lanka ja ohje ovat myös sellaiset, että aion tehdä niiden avulla kerrankin itselleni sukat. Yleensä teen sukkia vain muille, mutta ehkä nyt olisi jo aika tehdä yhdet itsellekin. Kaiken kukkuraksi sain myös huulirasvaa, jota ole käyttänyt jo noin 10 vuoden ajan. Isot kiitokset Katille, jolta sain tämän paketin!

Oranssin ja sukkien inspiroimana eksyin Porvoon turistireissulla Teeteen myymälään ja ostin Austermannin Step -lankaa. Tein samasta langasta aiemmin äitille Clessidra-sukat ja tykkäsin mallista niin paljon, että taidanpa tehdä itselleni samanlaiset oranssina sitten kun taas ehdin. Tällä hetkellä kaiken liikenevän ajan syö Aeolian-huivi ja sen sadat helmet.

Alkukesästä sain viimein pingotettua myös Haruni-huivin. Lankana Dropsin Alpaca, jota tuohon kului vajaat kaksi kerää. Puikkoina 3,5 mm pyöröt.

Itse lähetin värivaihdossa keltaisen paketin Marialle. Toivottavasti se oli saajalleen yhtä mieleinen kuin itse saamani paketti oli minulle!

3 kommenttia:

Katjuksa kirjoitti...

Hih, miehet ovat ihania kun ne ymmärtävät käsitöiden syvimmän olemuksen. Telekänpönttö herautti täällä makeat naurut... Henkariripustus on kätevä, kun neulon autossa, lanka juoksee pussukasta, joka roikkuu henkaristaan hanskalokeron luukusta. Ei pyöri langat eikä pussukat pitkin kuraisia lattioita.

Kiva kun paketti oli mieluinen, jään lukijaksesi jotta näen sukkiesi ja muiden käsitöidesi valmistumisen.

Ps. Meinasin olla jo huolissani, kun paketti ei näyttänyt perille saapuvan, selitys olikin työ matkasi...

Katjuksa kirjoitti...

Käyhän esittelemässä saamasi paketti myös saapunut värivaihtopaketti, emo jo huhuili perään ja uhkaili mustalla listalla :)

Minna kirjoitti...

Ensimmäinen lukija! :) Sukat pääsi jo puikoille alkuviikosta ja majailee tuossa uudessa pussukassa. Päätin tehdä lopulta 2 mm puikoilla kun isommilla vaikutti koko niin reilulta. Kiva tehdä palmikkoa pitkästä aikaa! Ja pitää tosiaan käydä vielä esittelemässä paketti ryhmässäkin.