tiistai 6. joulukuuta 2011

Itsenäisyyspäivän tuubihuivi

Tänä aamuna makuuhuoneen sälekaihdinten välistä pilkotti vaalea loiste - lunta! Ei nyt ihan ensilumi, mutta tämän kuun ensimmäiset lumet tässä maan kolkassa kuitenkin. Vielä kun päivän valjetessa aurinkokin alkoi paistaa niin päätettiin miehen kanssa mennä ulos ottamaan muutamia kuvia. 


Vuosi pari sitten ostin Virosta kassillisen lankoja, joihin sisältyi myös kaksi kerää oranssinkirjavaa Katian Azteca -lankaa. Ihastuin tuohon väriin saman tien jo siellä kaupassa. Pitkään nuo kerät pyörivät lankakaapissa kun en malttanut käyttää niitä mihinkään. Lopulta kuitenkin yhtenä iltana kun en tiennyt mitä neuloisin niin nappasin nuo kerät käteen ja 5,5 mm pyöröt ja loin silmukat tuubihuiviin.


En jaksanut alkaa etsiä mitään ohjeita vaan ajattelin että kyllä tuollaisen nyt saa aikaiseksi ihan järkeilemälläkin. Kiedoin vanhan huivin kolmesti kaulani ympärille ja mittasin siitä sopivan pituuden minkä pohjalta laskin silmukkamäärän. Silmukoita tein lopulta 230 ja lähdin neulomaan oikeaa ympäri ja ympäri. Reunan lähettyville tein muutaman nurjan rivin, ettei työ menisi ihan rullaksi. Nyt muutamien käyttökertojen jälkeen tuo kyllä rullaantuu jonkin verran reunoista, mutta tähän mennessä se ei ole pahemmin haitannut. Tavallaan tykkäänkin siitä, että huivi rullaantuessaan saa vähän lisää muhkeutta. Jos jossain vaiheessa kyllästyn rullailuun niin sitten pitää ainakin kastella huivi ja levittää se kuivumaan koko leveydeltään.


Tein yli puolet huivista pitkällä kokousreissulla ja päätin viihdyttää itseäni kokouksessa testailemalla huiviin muutamia erilaisia pintoja. Tein sinne tänne koko huivin mitalle nurjalla neulottuja pätkiä ja kohtia, joissa heitin langan puikon yli vielä tavallisen oikean silmukan jälkeen jokaisella silmukalla. Sain siten elävöitettyä huivin pintaa kivasti. Lankaa huiviin kului 1,5 kerää eli noin 250 m. 


Sain huivin sopivasti valmiiksi noin 15 sekuntia ennen kuin kokouksen puheenjohtaja kopautti kokouksen päättyneeksi :)


Ja koiraneiti auttoi perinteisesti kuvauksissa.

Joskus tuubihuivejahan tehdään ns. valmiiksi kierteelle, jotta huivi ei sitten kaulassa olisi niin miljoonalla kierteellä. Se olisi voinut olla ihan hyvä ratkaisu tässäkin, sillä varsinkin kun kolme kertaa tuon kiepauttaa kaulan ympäri niin niitä kierteitä kyllä tulee. Enpä tuota huomannut ajatella vielä huivin alussa, mutta toimii tuo hyvin tuollaisenaankin. Ja väreistä tykkään!

Ja vielä lopuksi kaunista ja vapaata itsenäisyyspäivää! Kiitos sen meille antaneille.

4 kommenttia:

Hannamari kirjoitti...

Tosi kiva huivi ja upea lanka! :)

Minna kirjoitti...

Kiitos! Lankaa jäi vielä puolisen kerää jäljelle. Siitä vois ehkä saada vielä pipon kasaan kun vaan löytyy joku kiva malli noin paksulle langalle :)

Hannamari kirjoitti...

Ravelryn haku tuolle puikkokoolle antoi mm. Sideways Grande Clochen (http://www.ravelry.com/patterns/library/sideways-grande-cloche), jonka tein tässä itse ja tykkään kovasti. Se tosin saattaa viedä vähän liikaa lankaa. Tai entäs joku tällainen http://www.ravelry.com/patterns/library/slouchy-hat-4525? :)

Minna kirjoitti...

Tein Hannis lopulta noista jämistä alkukeväällä pipon tällä ohjeella http://www.ravelry.com/patterns/library/capucine . Piposta tuli vähän kittana, mutta voipi olla että sitäkin täällä blogissa vilautan jossain välissä. :)