tiistai 28. kesäkuuta 2016

Pinkit kesäsukat - Tour de sock etappi 2


Tour de sockin toinen etappi valmiina! Ei siis tourille kertynyt pisteitä tästäkään, sillä en ehtinyt saada valmiiksi tourin antaman ajan sisällä. Jokaiselle sukkaparille on aikaa noin kymmenen päivän verran. Minä neulon lähinnä iltamyöhällä kun napero on nukkumassa, eikä siihen montaa tuntia mahdu ennen kuin itsekkin sippaan. Katotaan onnistunko luovimaan koko tourin läpi ilman pisteen pistettä!


Tykkään yleensä nykertää tällaisia tarkan kuvion sukkia. Tällä kertaa kyllä tuntui hetkittäin jopa vähän työläältä kun aika oli rajattu ja mulla ainakin tuollaiseen nykertämiseen menee aika paljon enemmän aikaa kuin ihan perussukkiin.
Ohje: I remembered it again,  Heidi Nick
Lanka: Austermann Step Classic
Puikot: 2,5 mm pyöröt, resorit taas 2,25 mm
Koko: S, 38


Yksi syyni osallistua Tour de Sockille oli oppia uusia tekniikoita. Tuo kantapää oli tässä mallissa minulle ihan uusi. Kantapää muodostettiin silmukoita lisäämällä ennen kannan kääntymistä ja niitä taas pois kaventamalla käännöksen jälkeen. Tykkäsin kyllä kun ei ollut ollenkaan tarvetta poimia silmukoita kantalapun reunasta, mutta lopputuloksesta tuli vähän turhan rintava mun jalkaan. Kiva kokeilu siis, mutta enpä taida ottaa tavaksi. 


Näistä tuli muuten ihan älyttömän joustavat! Oon aikaisemminkin tehnyt Stepistä vastaavanlaiset sukat, mutta en kyllä muista niissä olleen tuollaista joustoa. Ehkä Austermann on muuttanut lankaa vuosien saatossa. Pinkki olli myös näihin sukkiin ihan hauska väri. Ainoana miinuksena tuossa värissä oli ainakin tuossa ensimmäisessä kuvassa näkyvä valkoiseen taittava vivahde. En oikein tiedä edes mistä se lankaan tulee. Onko kiiltoa, värjäyksen syvyyden puutetta vaiko jotain ihme karvahöttöä tuossa sukan pinnalla? Langassa on 25 % polyamidia vahvikkeena, joten veikkaisin sen tuovan ainakin kiiltoa ja karvahöttöä, joista ehkä tuloksena tuo valkoisuus. No, tiedäpä tuota.

Tuli kuitenkin oikein mukiinmenevät kesäsukat.

perjantai 10. kesäkuuta 2016

Tour de Sock - Stage 1

Onpa aikaa kulunut. Ei kai tässä muutakaan voi todeta muutaman vuoden blogitauon jälkeen! No, neulominen on kuitenkin jatkunut aivan yhtä maanisena kuin ennenkin. Helmikuussa 2015 meille syntyi pieni mies ja samassa syssyssä paljon pieniä neuleita. Odotusaikana syntyi isompiakin neuleita ja nyt taas elämän tasaannuttua neuleita pukkaa puikoille ja puikoilta tasaista tahtia.

Tänä vuonna innostuin lähtemään mukaan Tour de Sock -neulontakisaan. Tourin aikana osallistujat neulovat kuusi paria sukkia niin nopeasti kuin kädet käyvät ja nopeimmat palkitaan. Meikäläisen olemattomalla kilpailuvietillä menestystä en tule kisassa keräämään, mutta urheiluhenki on kuitenkin kohdallaan täälläkin! Suurin syyni osallistua kisaan olivatkin kisan tuoma haaste neulojalle, uudet mielenkiintoiset sukkaohjeet ja Lääkärit yli rajojen -järjestölle kohdistuva kisan tuotto. 

Tourin ensimmäisenä ohjeena olivat Adrienne Fongin kauniit pitsineulesukat Twists & Turns, jotka on suunniteltu fingering-paksuiselle ohuelle sukkalangalle. Jokaisen sukkaparin tekoon on kisassa aikaa noin 10 päivän verran. Sain sukkani valmiiksi 18 tuntia ennen ensimmäisen osan kisa-ajan loppua. Tässäpä nämä.


Ohje: Twists & Turns Adrienne Fongilta
Lanka: Fingering -paksuista tuntematonta lankaa, 75 % villaa, 25 % bambua
Puikot: resorissa 2,25mm, muuten 2,5 mm

Tein sukat ohjeet koon M pohjalta. Tour de Sock -kisassa ei saa tehdä sukkiin muokkauksia, jotta kisa pysyisi tasapuolisena kaikille. No, minähän tietenkin tein, joten kisakelpoisia näistä sukista ei saa. Joku kilpailuviettisempi olisi ehkä tehnyt sukat muokkailematta ja kerännyt ensimmäiset pisteet kisassa, mutta minä halusin mieluummin tehdä sukat saajalleen sopiviksi heti kerralla. Ohjeen ja kisan vaatimusten mukaan näistä olisi nimittäin tullut saajalleen liian isot. Jätin pois ohjeen mukaiset sileän neuleen kierrokset sukan kärjestä kuvion jälkeen ja tein kärjen kavennukset nopeammalla tahdilla kuin ohjeessa. Sukat eivät nyt siis ole kisakelpoiset, mutta muuten oikein hyvät!