tiistai 10. heinäkuuta 2018

Villahuivi kesäsäihin

Moi! Mulla on uusi huivi. Minä oon perinteisesti aina käyttänyt huiveja takin kanssa käytännöllisenä kaulan ja hartioiden lämmikkeenä. En siis asusteena tai jonkinlaisena koristeena. Saahan se huivi kaunis olla, mutta ei sitä nyt voi ilman takkia pitää. Mutta. Tätä huivia oon kantanut kaulassani kesähelteellä kuin riikinkukko pyrstöänsä. Hyvä kun en oo töräytellyt välillä, että kattokaa kaikki!


Ohje: Mysteries, she wrote, Susanne Sommer (aika paljon muokattuna)
Langat: La bien aimee, merino singles, San Tokki ja Yellow Brick Road
Puikot: 3,5 mm


Me käytiin yhdessä nämäkin kuvat ottaneen Pauliinan (ig: Onnismom) kanssa maaliskuussa Edinburghissa festareilla ja siellä aloitin tämän huivin neulomisen. Halusin koittaa kaksivärisen patentin eli briossineuleen neulomista, mutta en oikein tahtonut löytää mieleistä ohjetta. Lopulta päädyin Sosun Mysteries, she wrote -huiviin, johon oli hyvät ohjevideot. Mulla oli alusta asti epäilykseni siitä oliko malli mua ihan viimeisen päälle miellyttävä ja näinkin valmiin huivin jollain EYF:n myyntipisteellä. Päätin sitten lopulta tehdä Jotain. Neuloa posottelin eteenpäin ja jossain vaiheessa alkoi muotoutua kuva kolmiohuivista keltaisilla levenevillä reunoilla.


Sosun alkuperäisessä ohjeessa on aloitettu tuosta mun huivini alimmasta kärjestä (ilman reunojen keltaisia osioita) kuten tässäkin. Tein ohjeen mukaan ylöspäin, mutta kun Sosun ohjeessa olisi ollut aika tehdä jotain ihan muuta, minä jatkoin vaan samalla mallilla vielä muutaman kolmiorivin verran. Siihen perään tein vähän reunoistaan levenevän 2 oikein 2 nurin pätkän. Lopulta neuloskelin vasemman reunan keltaisella ja oikean reunan aluksi keltaisella ja kun lanka alkoi loppua vaihdoin tuohon harmaanruskeaan. Jatkoin molemmat reunakaistaleet reilusti pidemmiksi kuin muu huivi on. Ja hyvä tuli.



Lankojen väreistä tykkään molemmista ihan älyttömästi. Molemmat värit ovat kauniita itsekseensäkin, mutta yhdistettynä ehkä vielä nätimmät. Mulla on ollut näitä yksisäikeisiä lankoja kohtaan joitakin ennakkoluuloja, mutta ainakin näin huivissa toimivat musta oikein hyvin. Neule laskeutuu kauniisti ja joustaa joka suuntaan. Ehkä tuo jousto on myös briossineuleen ominaisuus. Ainoana miinuksena oli pingotusvaiheessa lähtevä kauhea nöyhtämäärä. Käytössä en oo kuitenkaan huomannut mitään nöyhtäämisprobleemaa.