torstai 16. syyskuuta 2010

Ilveksen keltaiset kämmekkäät

Aloittelin näitä kämmekkäitä jo keväällä. Halusin ratkaista 3/4-hihaisten paitojen viileän sään ongelman ilmavilla, mutta silti lämmittävillä kämmekkäillä. Nämä eivät kuitenkaan ehtineet lämmittämään hihojen ja lapasten väliin jäävää kylmää kohtaa vielä keväällä ja kesänkin ajaksi ne jäivät ufoutumaan kassin pohjalle. Syksyn viileät ilmat, pitkät kokoukset ja kokousmatkat toivat kuitenkin uuden motivaation viimeistellä ensimmäiset kämmekkääni.


Lankana käytin Dropsin ihanan pehmeää Alpaca-lankaa. Langan väri on ihan lempparini. Neuloin 3,5 mm sukkapuikoilla ja lankaa varasin kaksi kerää (100 g). Aloitin neulomaan Ravelrysta löytämälläni naganasun Lacy Mitts -ohjeella. En saanut ohjetta toimimaan ja sovelsin sitä ihan reilusti. Jopa niin paljon, että aloitin ohjeen vastaisesti neulomaan kyynärpäästä enkä kämmenistä. Kuviosta tuli kuitenkin tosi samanlaisen näköinen. Voin lisätä tähän tekstiin myöhemmin oman ohjeeni mukaan.


Lopputulokseen olin kyllä itse tosi tyytyväinen - ihana lanka, väri ja ihan onnistunut toteutus. Saa nähdä venyvätkö nuo käytössä. Nyt vaan odottelemaan syksyn viileitä kelejä.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onko jossain suomenkielistä ohjetta ravelryn susie`s reading mitts kämmekkäille? niin on kauniit, mutta englannin taitoni heikot....

Minna kirjoitti...

Ei ole kyllä mulla tullut vastaan suomennosta noille. Hyvä apu englanninkielisten ohjeitten tulkintaan löytyy tuolta:http://www.katajala.net/marjut/neuleet/sanasto.shtml