keskiviikko 28. syyskuuta 2011

A Blog with Substance


Sain tällaisen Katjuksalta :


Tunnustuksen saajan pitää:

1. Kiittää tunnustuksen antajaa:

Kiitos Katjuksa!

2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle:





3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta:

Done.

4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään.

I Tykkään pähkinöistä sekä tuoksuna että makuna
II Tykkään tehdä isoja projekteja, joiden tulos näkyy saman tien (käsityöt, jättipalapelit yms.)
III Aloitin tänä syksynä voimajoogan.
IV Siilit ovat mielestäni ihania.

Vaihdoin kahdeksat neljäksi :)

tiistai 27. syyskuuta 2011

Nostalgiaa, eka sny-paketti ja sukkasatoa

Sain eilen reissusta kotiutuessani paketin salaiselta neuleystävältäni. Tässä sen sisältö:



Tai jos tarkkoja ollaan, niin melkein koko sisältö on kuvassa. Toinen suklaapatukka tuhoutui eilen :D Siinä makuna oli laku ja sitähän piti päästä heti kokeilemaan. Langat alkoi heti kertoa mulle tulevaisuudensuunnitelmistaan - Tico tico haluaisi isona kirjoneulesukiksi yhdessä jonkun toisen langan kanssa ja ihanan pehmeä Sivilla taas oli sitä mieltä, että siitä tulee huivi, pipo, sukat, kämmekkäät tai paita. Sivilla ei ollut vielä siis ihan täysin varma tulevaisuudestaan paitsi siinä, että siitä tulee isona jotain mulle ihan itselle. Kaulanlämmittäjä on ulkoillut jo kahdesti mun kanssa ja kerran sovitettu koirankin kaulaan. Paketin saamisen iloa!

Reissun päällä valmistui ensimmäinen pari sukkasatoon. Miehen pikkuveli pyysi mua kesällä tekemään itselleen uudet villasukat. Kysyin väritoiveita ja poika mietti hetken hiljaa ja keksi äkkiä ratkaisun ongelmaan: sateenkaaren väriset! Silmät loisti siihen malliin, että päätös oli siinä hetkessä tehty. Ja sateenkaarenvärisethän niistä tuli.


Sukat on muuten tehty ihan perinteiseen tapaan, mutta kärjen päättelin silmukoimalla.


Tämänkin kerran reissu suuntautui Ruotsiin. Oltiin sukuloimassa veljen, äitin ja tätin kanssa serkkujen luona Tukholman lähellä. Neulominen taitaa kyllä kulkea meillä aika vahvasti suvussa. Mummot, tädit ja äiti on neuloneet kaikki paitoja, mekkoja ja sukkia vaikka kuinka paljon aikoinaan - jopa iskällä on kesken ristipistotyö ja yhdessä vanhassa kuvassa se istuu ompelukoneen edessä jonkun työn ääressä! Neulomiset ei vaan aina tule puheeksi eikä niistä ole  ennen pidetty mitään kirjaa (tai blogia niinkuin nykyään), mutta tarinoita on jäänyt jäljelle. Sain matkalla kuulla muun muassa siitä, miten tätini oli tehnyt minulle hienon punaisen neulemekon joihinkin juhliin. Olin sitten juhlissa istunut hiekkalaatikolla pikkuhoususillani hieno mekko kainaloissa asti turvassa hiekalta ja herättänyt pientä hilpeyttä lähiympäristössäni. Tuntuu siltä, että on osa neulovien sukupolvien ketjua. Taas uusi aikuinen, jolla on taito tehdä neuleita ja opettaa taitoa seuraaville sukupolville. Onpas nostalgista. Mutta totta.

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Vuosi Yksi

Tänään tulee vuosi täyteen siitä kun aloitin oman pienen blogini. Olen kirjoitellut pikkuhiljaa kun on tullut jotain tänne sopivaa kerrottavaa, ja seuraillut kovasti muiden tekemisiä ja mietiskelyjä muista käsityöaiheisista blogeista. Kirjoitin blogini ensimmäisessä kirjoituksessa seuraavasti:

"Nyt lopulta päätin pistää pystyyn oman blogin, josta ehkä joku muu saattaisi saada inspiraatiota ja uusia ideoita omaa käsityöharrastustaan varten."

Toivottavasti näin on käynyt jollekin tämän vuoden aikana! :) Viime aikoina itselleni erityisiä sykähdyksiä ovat nostattaneet muun muassa Neulovan Nartun Royal Bird, Tess:n polvisukat ja tilkkupeitto, jonka on tehnyt Musta Lampas. Vaikuttaa siltä, että kirjoneulekausi lähestyy..

1-vuotiaan blogini piristykseksi tässä vielä kuva bloggaajasta itsestään noin vuoden ikäisenä. Terve teille rakkaat te, jotka luette tämän tekstin!

maanantai 22. elokuuta 2011

Djangot

Vaikka syksy on vasta tuoksuna iltailmassa, mun varpaita on jo alkanut palella. Tuli tarve sukille. Sain Ravelryn värivaihdossa heinäkuun lopulla paketin, josta löytyi mm. oranssia Hopeasäie sukka -lankaa ja ohje Django-sukkiin. No, sukat pääsivät heti puikoille ja ovat nyt jo jalassa. Ihanaa saada omiin koipiin sopivat sukat. Näillä saa vähän lämpöä ja väriä pimeneviin iltoihinkin.



Django on mun korvaan kaunis sana. Tuo mieleen Karibian lämpimät yöt, rytmit ja tuoksut. Tai ainakin kuvitelman niistä, sillä en oo koskaan edes käynyt koko Karibialla :D. Googlattuani sanan sain kyllä esille lähinnä jonkun länkkärielokuvan kansikuvia, mutta ei anneta sen rikkoa illuusiota.

Sain tänään SNY-parini. Kiva päästä suunnittelemaan paketteja ja tutustumaan uuteen blogistanialaiseen! Ja juuri nyt joku tutustuu minuun ja miettii paketteja myös mulle - jänskää :P

maanantai 15. elokuuta 2011

Kesän tuotokset

Kesä on sujunut töissä, kuten monilla muillakin opiskelijoilla. Nyt oon taas palannut opintojen ääreen ja tehtävänä olisi ei enempää eikä vähempää kuin gradu. Aloitin sitä jo keväällä ja katsotaan josko sen saisi jouluun mennessä ainakin johonkin kuntoon. Kesän aikana on onneksi ehtinyt tehdä vähän muutakin kuin vain rahaa tilille talvea varten.

Keväällä horto(nome)ilin sekä pihalla että sisällä. Ja (hieman sensuroidut) tulokset on tässä:

Köynnöskrassi
Joku kukka siemensekoituspussista
Ja tomaatti (ei mennyt ihan niinku Strömsössä)
Sisällä sain kasvamaan nukkatyräkin taimia. Vanha tyräkkimme viskoi talven aikana siemeniään ympäriinsä ja minä sitten laitoin ne multaan. Ajattelin jo, ettei sieltä mitään tule, mutta kastelin silti ja yht'äkkiä niitä sitten alkoi nousta sieltä useampiakin. Nuo pitäisi varmaan kohta siirtää omiin ruukkuihinsa.

Neuleitakin on pikkuhiljaa valmistunut. Drops Delightista muotoutui 2,5 mm puikoilla polvisukat lahjakassiin. Ohjeista kirjoitinkin jo aiemmin täällä. Mulle nuo on vähän pienet, mutta värit ainakin näkyy kuvissa hyvin. Käytin molemmat kerät kokonaan ja jos olisin itselleni tehnyt niin olisin kyllä tarvinnut enemmän lankaa, jotta varret olisi jatkuneet ihan polvitaipeeseen asti. Raidat on tehty neljän rivin välein.


Ja viimeisenä kuvat siitä, mihin olin itse eniten tyytyväinen. Tämä liina on tehty jo joskus viime vuonna, mutta viimeistely jäi vähän roikkumaan. Nyt kuitenkin sain pingotettua työn ja siitä asti se on ollut omalla paikallaan olohuoneen pöydällä, mihin se onkin ihan passeli! Ensimmäinen mun neuloma liina. Tykkään.

Koira ihmetteli mun kuvaustouhuja sohvalta ja pääsi samalla itse kuvaan mukaan.
Ohje on jostain Moda-lehdestä, mutta en kyllä yhtään muista mistä. Kirjastosta oon niitä välillä lainaillut. Lankana oli Lanett Superwashia ja puikot ehkä 3,5. Pitäisi viimeistellä ja blogata kaikki heti niin saisi neuleiden tiedot jonnekin muualle muistiin kuin omaan hataraan pääkoppaan.

Ainiin ja ilmoittauduin Ravelryn värivaihdon innoittamana Salainen NeuleYstävä Syksy 2011- kierrokselle. Myös Sukkasatoon ilmoittauduin ja sieltä mut löytää Perunalaarista.

sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Kesäpaketti

Sain ensimmäisen vaihtopakettini ikinä eilen kun palasin kolmen viikon kesätyöreissulta Pohjanmaalta! Paketti oli tullut jo muutama viikko sitten perille kotiin odottelemaan omistajaansa. Mukana tulleessa kortissa toivottiin, että sisältö tuntuisi minusta "omalta" ja siltä se todellakin tuntuu! Projektipussukka on ihana ja se on jo käytössä. Mulla ei ennen ole varsinaista projektipussukkaa ollutkaan vaan neuleet on olleet erinäisissä kangaskasseissa. Mies tosin ei heti ymmärtänyt pussin käytännöllisyyttä vaan lintuharrastajana kommentoi sen olevan "vähän niinkuin henkarilla kiinnitettävä telekänpönttö". Mutta oli kuulemma kuitenkin hieno sellainen. :D

Lanka ja ohje ovat myös sellaiset, että aion tehdä niiden avulla kerrankin itselleni sukat. Yleensä teen sukkia vain muille, mutta ehkä nyt olisi jo aika tehdä yhdet itsellekin. Kaiken kukkuraksi sain myös huulirasvaa, jota ole käyttänyt jo noin 10 vuoden ajan. Isot kiitokset Katille, jolta sain tämän paketin!

Oranssin ja sukkien inspiroimana eksyin Porvoon turistireissulla Teeteen myymälään ja ostin Austermannin Step -lankaa. Tein samasta langasta aiemmin äitille Clessidra-sukat ja tykkäsin mallista niin paljon, että taidanpa tehdä itselleni samanlaiset oranssina sitten kun taas ehdin. Tällä hetkellä kaiken liikenevän ajan syö Aeolian-huivi ja sen sadat helmet.

Alkukesästä sain viimein pingotettua myös Haruni-huivin. Lankana Dropsin Alpaca, jota tuohon kului vajaat kaksi kerää. Puikkoina 3,5 mm pyöröt.

Itse lähetin värivaihdossa keltaisen paketin Marialle. Toivottavasti se oli saajalleen yhtä mieleinen kuin itse saamani paketti oli minulle!

perjantai 8. heinäkuuta 2011

Vauvoja ja vaihto

Lähipiiriin on viime aikoina syntynyt paljon vauvoja ja neuletouhut on sitten olleet sen mukaisia. Tehtiin äitin kanssa yhdessä neulesetti veljen pikkuneidille. Minä tein nuo kuvassa olevat ja äiti teki vielä housut samaa sarjaa. Ohje takkiin ja housuihin löytyi Novitasta 5/2001, ohje nro 57 Lapsen jakku ja housut. Pipo on tehty samalla ohjeella kuin muutama aiemminkin tekemäni. Sukat ja lapaset ovat omasta päästä, inspiraatiota sain kyllä junasukista. Puikot kaikissa muistaakseni 3,5 mm ja jakun resoreissa 3 mm. Lankana Dropsin Baby Merinon keltainen (väri 4) ja vihreä (väri 9).


Lankaa jäi vielä muutaman kerän verran, joten pitääpä katsoa täydentyisikö puvusto vielä jollain kesäisellä osalla (esim. tällä mekolla). Tämä pieni kummityttö tulee varmaankin saamaan tulevaisuudessakin muutaman itsetehdyn lahjan :o).

Miehen siskon perhe kasvoi myös tuossa pari viikkoa sitten - pienellä pojalla ja pienellä tytöllä! Heille tein molemmille omat villavaippahousut Ullan villapöpien ohjeella pienin muutoksin. Tein vyötäröresorin korkeammaksi, eri langalla ja pienemmällä silmukkamäärällä. Kaksosten äiti toivoi housuja hieman isommassa koossa, sillä edelliseltä villahousujen käyttäjältä (aka isosisko, joka on meidän ensimmäinen kummityttö) oli jäänyt monet pienet pöksyt ja nyt oli tarvetta hieman isommille housuille. Mun tiukahkolla käsialalla en kyllä oo varma tuliko niistä niin isoja kuin suunniteltiin, mutta eiköhän niille ole reilusti käyttöä joka tapauksessa. Äiti ainakin vaikutti tyytyväiseltä tuliaisiin, jotka tuotiin ekalla vauvavierailulla.


Toisiin housuista oli tullut jossain vaiheessa (joko viimeistelyssä tai sohvalla koiran tassuissa) reikä, jonka sitten paikkasin ja tein päälle neulahuovuttamalla sydämen.

Näissä pöpissä lankana Jyväskylän käsityömessuilta ostamani hahtuvakiekko (muistaakseni Pirtin Kehräämöltä) ja Poppelista ostetut Schoppel-Wollen Reggae-kerät. Kaikissa pöksyissä olen käyttänyt 5 mm sukkapuikkoja. Lopuista langoista sain vielä tehtyä ystävän kymmenkuiselle pojalle lyhytlahkeiset pöpät samalla ohjeella ja sillä isoimmalla koolla. Niistä en muistanut kuitenkaan ottaa kuvaa ennenkuin ne jo lähtivät uudelle omistajalleen.


Ai niin, vielä pitää kertoa että osallistuin ensimmäistä kertaa elämässäni vaihtotempaukseen! Ravelrystä löysin ilmoittautumisajan viimeisellä tunnilla vaihdon, jonka ideana on lähettää iloinen paketti omalle vaihtoparille heinäkuun aikana. Teemana tässä vaihdossa on väri. Omalta pariltani sain tänään postissa kauniin oranssin itse tehdyn kortin tervehdykseksi :o) Kiitos parilleni!